10/09/2026
🤿 Kelissä kuin kelissä💨❄️🌦️
Olimme mukana rakentamassa yhtä Suomen upeimmista infrahankkeista – Hailuodon kiinteää yhteyttä! Kyseessä ei ollut aivan olematon ojanylitys, sillä hankkeeseen valmistui kaksi jättimäistä siltaa: Huikun silta (767 m) ja Riutun silta (737 m). Nämä maantiejätit sijoittuvat Suomen siltojen pituuslistalla sijoille 6 ja 7! 🏗️
Siltoihin valettiin yhteensä 21 200 kuutiometriä betonia ja upotettiin 6,7 miljoonaa kiloa terästä. Että tällaiset rakennelmat pysyvät ilmassa, on jalkojen syytä olla tukevasti pohjassa🦶 Jotta muu rakennusporukka pääsi raudoittamaan, muotittamaan ja valamaan näitä kohtalaisen miehekkäitä sillan alusrakenteita turvallisesti "kuivin jaloin", oli ympärille rakennettava työkasuunit. Ja niitähän riitti! Työtä tehtiinkin useamman sukellustiimin voimin aika ajoin jopa yötä päivää, kahdessa vuorossa.
Luontoäiti antoi oman pikantin lisänsä tähän infrahankkeeseen, joka käytännössä toteutettiin avomeriolosuhteissa. Vuoroin niskaan piiskasi armoton aallokko ja tuuli, vuoroin ympärillä pyörivät raskaat jäälautat ja loputtomat talviset jäälakeudet 🧊 🌊 Se vaati varusteilta ja kalustolta paljon – ja tietysti ripakopallisen extreme-asenteella varustettuja tekijöitä. Onneksi äidin kutomat villasukat ja kuuma kahvi auttavat aina! 🧦☕️ Että tälläkin tarinalla olisi kultareunus: pääsimme ainakin kokemaan Perämeren luonnon jokaisen vuodenajan kaikessa komeudessaan.
Mikä oli meidän sukellusurakoitsijoiden rooli tässä projektissa?
🔹 Työkasuunien rakentaminen, kuivaksi saattaminen sekä niiden ylläpito ja huolto välitukien valujen aikana
🔹 Kasuunien purkutyöt tukirakenteiden valmistuttua
🔹 Rakennusaikaisen työsillan sekä käytöstä poistuneiden lauttalaitureiden purkutyöt vedenalaisten rakenteiden osalta
Vaikka autot jo huristavat yläpuolella upouutta pengertietä pitkin ja lautat ovat purjehtineet autuaammille vesille, meillä hommat vielä jatkuu! Keli voi siis vaihdella, m***a meiltä saa sukeltajan – jäillä tai ilman.
Ilmat viilenevät ja vedet sen myötä, joten pysykäähän te lämpiminä! Me painellaan taas pohjaan 🤿👋