28/04/2026
Sivu kääntyy Fincumetin tarinassa. Uusi ilme uuteen vaiheeseen
Fincumetin matka on viime vuosina ollut vahvaa kasvua ja kehittymistä.
Tiimimme on vahvistunut useilla kokeneilla asiantuntijoilla, ja samalla tuotannon sekä huoltotiimin koko on kasvanut merkittävästi.
Viime vuosien aikana olemme:
1. Kasvattaneet asemaamme jätepuristimien ja paalaimien toimittajana sekä vakiinnuttaneet paikkamme markkinassa. Samalla olemme investoineet uuteen jätepuristimiin keskittyvään tehtaaseen, jonka toiminta käynnistyy kuluvan vuoden aikana.
2. Vahvistaneet asemaamme yhtenä Suomen suurimmista konttien ja työmaatilojen toimittajista. Merkittävät investoinnit ja rekrytoinnit Ikaalisten tuotantoomme ovat vauhdittaneet kasvua ja luoneet vahvan pohjan tulevaisuudelle.
3. Vahvistaneet asemaamme Suomen johtavana vaihtolavojen ja keräilyvälineiden toimittajana. Laaja varasto, laadukkaat ja monipuoliset ratkaisut sekä laadukas tuotanto ovat edelleen kulmakiviä, joiden varaan rakennamme myös tulevaisuudessa.
4. Laajentaneet liiketoimintaamme Ruotsiin ja rakentaneet vahvan perustan tulevien vuosien kasvulle.
Vahvan kasvun myötä myös vaatimukset brändille ja asiakaskokemukselle ovat muuttuneet.
Siksi olemme uudistaneet brändi-ilmeemme ja nettisivumme palvelemaan entistä paremmin kasvavaa asiakaskuntaamme ja laajentunutta tarjoomaamme.
👉 Käy tutustumassa uusiin sivuihimme: https://fincumetcontainer.fi/