05/09/2025
Vaikkei tapana olekaan yleensä paukutella henkseleitä, niin tehdään se kuitenkin nyt Yrittäjänpäivän kunniaksi.
Vajaa kolme vuotta sitten joulukuussa 2022 aloitin yrittämisen siinä toivossa, että sillä pystyisi elättämään itsensä ja perheensä. Tilillä oli rahaa alle 1000,- kun ensimmäisen kerran lähdin peltiostoksille.
Sillä sai silloin 3 kpl 20 neliön rullia. Värit valittiin huolellisesti, koska varaa ei ollut ostaa yhtään ylimääräistä. Joka kerta sain ostettua vähän enemmän kuin viimeksi ja pikku hiljaa rahaa alkoi jäämään jo ensimmäisen pakettiauton ostoon. Enää ei tarvinnut perhefarkun takaluukussa kuljettaa peltejä eikä työkaluja.
Seuraavana kesänä oli aika siirtyä isompiin tiloihin, kun oma autotalli alkoi jäädä pieneksi, ja ensimmäinen aliurakoitsijakin saatiin avuksi.
Yritysmuoto vaihtui osakeyhtiöksi 2024, ja toiminta laajentui edelleen ja koneita ja pakuja ostettiin lisää. Aliurakoitsijoiden määräkin kasvoi. Myös ensimmäisen kesätyöntekijä palkattiin.
Koko ajan on menty sillä periaatteella, että mitään ei osteta, jos rahaa ei ole, eikä näinä aikoina sitä lainaa olisi kyllä saanutkaan.
Eikä laadusta tingitä vaikka urakka menisikin miinukselle.
Pitkiä päiviä on painettu ja painetaan edelleen.
M***a tällä hetkellä alkaa näyttämään siltä, että kova työ alkaa kantamaan hedelmää ja yhtiön talous on saatu vakaalle pohjalle. Jopa niin vakaalle, että olen pystynyt maksamaan itsellenikin palkkaa, ja näin alkuperäinen toive yrittämisen kannattamisesta on toteutunut.
Tämähän ei tietysti olisi ollut mahdollista ilman perheen ja erityisesti vaimon tukea, sekä tietysti kiitos kuuluu myös kaikille yhteistyökumppaneille ja asiakkaille, joita ilman tämä ei olisi ollut mahdollista.
Kiitos!
Antti Molander, Yrittäjä