Narvi Finland

Narvi Finland NARVI on kiukaita, tulisijoja ja takkaluukkuja valmistava yritys. NARVI on yli 80-vuotias yritys Lapinkylästä Raumalta.

Huhtikuussa 2010 yritys fuusioitui Aito-Lämpö Oy:n kanssa. Yrityskaupan myötä syntyi valtakunnallisesti merkittävä toimija. Työllistämme vuonna 2020 noin 60 henkilöä. Meillä kiukaita suunnittelevat ja valmistavat ihan oikeat ja itsekin saunovat ihmiset. Voimme seisoa ylpeinä ja suoraselkäisinä tuotteidemme takana. Haluamme luoda kestäviä ratkaisuja rentouttaviin ja ansaittuihin hetkiin – vielä seu

raavallakin vuosisadalla. NARVI valmistaa Narvi, Aito ja Kota -tuotemerkkejä. Laajan kiuasvalikoiman lisäksi NARVI:lta löytyy kattava Aito-takkaluukkumallisto sekä Kota-puuliesiä, -pikkutakkoja, -savustimia ja -kamiinoita. Olemme markkinoiden ainoa, iso kiuasvalmistaja, jonka kaikki saunatuotteet ovat alusta loppuun Suomessa suunniteltuja ja valmistettuja. Saunakulttuurin syvä tuntemus, yrityksen pitkät perinteet ja innovatiivisuus ovat viitoittaneet tietä saunojien sydämiin. Ylpeydenaiheitamme ovat erittäin ympäristöystävälliset kiukaat sekä ainutlaatuiset, erittäin kestävät ja helppohoitoiset emalipintaiset kiukaat. Koko yrityksen toimintaa ja tuotekehitystä ohjaa kestävän kehityksen periaatteet. Halu luoda ympäristöystävällisiä ja kestäviä ratkaisuja arjen nautinnollisiin hetkiin. Our company Narvi is only large producer of sauna stoves in the market, whose entire product range is designed and manufactured exclusively in Finland. We are especially proud of our wooden saunas stoves of Aito AK-serie and big sizes stoves like Narvi 50 and Narvi 50 ST as well as our unique, very durable and easy-to-maintain enamelled sauna heaters.

Musta on aina muotia, sanotaan. Siksi suurin osa kiukaistamme on saatavilla tässä ajattoman tyylikkäässä värissä.Musta v...
29/05/2026

Musta on aina muotia, sanotaan. Siksi suurin osa kiukaistamme on saatavilla tässä ajattoman tyylikkäässä värissä.

Musta väri syntyy taidolla ja tarkkuudella maalaamossamme Rauman Lapinkylässä. Maalityypistä riippuen ruiskutettu väri joko kuivatetaan tai sulatetaan uunissa kiinni teräspintaan. Lopputuloksena on pinnoite, joka kestää niin aikaa, katseita kuin käyttöäkin.


Black is always in style, as they say. That’s why most of our sauna stoves are available in this timeless colour.

The black finish is crafted with skill and precision at our paint shop in Rauma, Finland. Depending on the type of paint, the sprayed finish is either air-dried or baked in an oven to bond with the steel surface. The result is a finish that stands the test of time, both in durability and style.

22/05/2026

Toivottu uudistus on pian täällä, kun Narvi Sauna Lab avautuu. Kerromme lisää ihan kohta!


Something long-awaited is almost here – Narvi Sauna Lab is about to open. We’ll share more very soon!

Haemme joukkoomme RaumalleMYYNTIKOORDINAATTORIAOletko myynnin, asiakasviestinnän ja markkinoinnin osaaja? Hae itse tai v...
18/05/2026

Haemme joukkoomme Raumalle
MYYNTIKOORDINAATTORIA

Oletko myynnin, asiakasviestinnän ja markkinoinnin osaaja? Hae itse tai vinkkaa kaverille! Lue lisää linkistä 👉

Narvi hakee Myyntikoordinaattoria

Joko tunnet tukevasti omilla jaloillaan seisovan Narvi Ultra Small -kiukaamme? Pienet suojaetäisyydet ja kiukaan tukeva ...
14/05/2026

Joko tunnet tukevasti omilla jaloillaan seisovan Narvi Ultra Small -kiukaamme? Pienet suojaetäisyydet ja kiukaan tukeva jalustarakenne helpottavat sijoittelua – se voidaan myös upottaa lauteisiin.

Tämä laadukas sähkökiuas pärjää erinomaisesti myös julkisissa saunoissa, sillä sen sisäosat ovat ruostumatonta terästä ja vastukset erikoisvahvat. Kompaktista paketista on iloa vuosikymmeniksi eteenpäin.

Narvi Ultra Small -kiukaaseen kuuluu lisäksi Narvi Flow -ohjain, joka tekee kiukaan käytöstä entistä vaivattomampaa. Ohjain voidaan asentaa joko löylyhuoneeseen tai sen ulkopuolelle. Jos valitset Narvi Flow Wifi -ohjaimen, voit ohjata kiuasta etänä ja voit kytkeä saunan päälle missä ja milloin vain.

Narvi Ultra Small on loistava valinta innokkaalle saunojalle. Kiuas suunnitellaan ja valmistetaan käsityönä Rauman Lapinkylässä.


Have you already discovered our sturdy and reliable Narvi Ultra Small sauna stove? Thanks to its small safety distances and solid free-standing design, it is easy to place and can even be embedded into the sauna benches.

This high-quality electric sauna stove is also an excellent choice for public saunas, thanks to its stainless steel internal components and specially reinforced heating elements. A compact package built to last for decades.

The Narvi Ultra Small comes with the Narvi Flow Wifi control unit, making the stove even easier to use. With the controller you can operate the sauna stove remotely and switch the sauna on whenever and wherever you like.�

Narvi Ultra Small Wifi is an excellent choice for sauna enthusiasts. Each stove is designed and handcrafted by us in Lapinkylä, Rauma, Finland.

Kaikki alkaa lämmityspuiden kantamisesta saunaan. Jokaisella saunan lämmittäjällä on vähän oma tapa latoa puut pesää ja ...
06/05/2026

Kaikki alkaa lämmityspuiden kantamisesta saunaan. Jokaisella saunan lämmittäjällä on vähän oma tapa latoa puut pesää ja niksit, joilla puut syttyvät kerralla. Hetki odotusta ja vielä lisää puita pesään – lopulta saunojat palkitaan muhkeilla löylyillä.

Monille meille koko projekti polttopuiden tekemisestä lämpimiin löylyihin asti on yksi tärkeimmistä arjen rituaaleista. Samaa mieltä on myös saunalähettiläämme, rullalautailija ja valokuvaaja Arto Saari.

“Sauna on aina ollut todella tärkeä osa elämääni. Joka lauantai oli saunailta. Isoisäni lämmitti saunan, ja sitten mentiin yhdessä löylyihin ja vietettiin aikaa.

Sauna on minulle tapa päättää työviikko ja ottaa hetki omaa aikaa – rentoutua ja päästä yhteyteen itsensä kanssa. Olen viettänyt paljon aikaa saunassa isoisäni kanssa, ja sillä on varmasti ollut suuri vaikutus. Minulle sauna on melkein enemmän meditaatiota kuin mitään muuta.”

Millaisia muistoja sinulla liittyy puusaunoihin?


It all begins with carrying firewood into the sauna. Each person heating the sauna has their own way of stacking the wood and their own tricks for getting the fire going on the first try. A few moments of waiting, a few more logs into the firebox – and in the end, the bathers are rewarded with rich, satisfying steam.

For many of us, the whole process from start to finish is one of the most meaningful everyday rituals. Our Sauna Ambassador, skateboarder and photographer Arto Saari, agrees.

”Sauna has always been a really important part of my life. And growing up as a kid, every Saturday was the sauna night. Grandpa would heat it up. We’d go in, we’d hang out.

It’s almost like getting closure to the work week and just taking time off, relaxing and connecting back with yourself. And I’ve spent quite a bit of time in the sauna with my grandfather, so I think that probably has a strong effect on it as well. For me, it’s almost more of a meditation than anything else.”

What kind of memories do you have of wood-fired saunas?

Saunatarvikkeet – kyllä vai ei? �Sauna on meille suomalaisille todella simppeli juttu. Jos meiltä kysytään, saunan kuulu...
30/04/2026

Saunatarvikkeet – kyllä vai ei? �Sauna on meille suomalaisille todella simppeli juttu. Jos meiltä kysytään, saunan kuuluu olla puulla verhoiltu huone, jossa on pari kolme laudetta ja kiuas. Siinä se.

Meillä monilla on maailmalta kerrottavanaan tarinoita, jossa saunaa ei osata käyttää oikein, ja se nostaa tunteemme pintaan. Myös toimistoltamme löytyy yksi Tiukan Linjan Saunamajuri. Kansainvälistä saunayhteisöä palvellaksemme päätimme kysyä suoraan häneltä, mitä mieltä hän on saunatarvikkeista. Tavoitteenamme oli selvittää, mitkä varusteet – jos mitkään – hänen mielestään kuuluvat saunaan ja jakaa tieto eteenpäin.

👉 Lue koko englanninkielinen artikkeli bion linkistä.

�P.S. Omat saunatarvikkeemme ovat saatavilla jälleenmyyjiltä ja verkkokaupasta.


Sauna Gadgets – Hot or Not? The concept of a sauna seems quite straightforward these days – at least to us Finns. We are, after all, rather certain about what a sauna is supposed to be. It’s a wood‑paneled room with two or three levels of benches and a sauna stove.

Some Finns even get angry when they think sauna is misused. We have one of those Angry Sauna Men in our headquarters and to serve the international sauna community, our journalist stepped into the heat and interviewed him. The topic was Sauna Gadgets. The mission: to find out which gadgets, if any, truly belong in a sauna – and to share the wisdom worldwide.��

👉 Read the full article via the link in our bio.

PS. Our own sauna gadgets are available from retailers and in our online store.

Oletko joskus haaveillut valmiiksi lämpimästä saunasta kotiin palatessasi? Se onnistuu Narvi Flow -ohjaimen Wifi-mallill...
24/04/2026

Oletko joskus haaveillut valmiiksi lämpimästä saunasta kotiin palatessasi? Se onnistuu Narvi Flow -ohjaimen Wifi-mallilla.

Flow Wifi -ohjaimen ja Narvi Flow -sovelluksen kanssa voit laittaa kiukaan päälle etänä, jolloin saat ajastettua täydelliset löylyt valmiiksi juuri sopivalle hetkelle. Maksuttoman Narvi Flow -sovelluksen voi ladata mobiililaitteille App Storesta tai Google Playsta.

Flow-ohjaimestamme on saatavilla myös versio ilman Wifi-ominaisuutta. Kotisaunojen lisäksi Flow-ohjain sopii mainiosti esimerkiksi hotellien ja yhteisösaunojen kiukaiden ohjaukseen.

👉 Tutustu tyylikkääseen Narvi Flow’hun ja sen Wifi-malliin lähemmin bion linkistä!


Ever wish your sauna was already warm when you got home? With our Narvi Flow Wifi controller, it can be.

With Flow Wifi controller and Narvi Flow app, you can pre-heat your sauna remotely and have it ready exactly when you want it. The free Narvi Flow app is available for download on mobile devices via the App Store or Google Play.

👉 Learn more about the stylish Narvi Flow controller via the link in our bio!

Narvi Black -kiukaita yhdistää ajaton muotoilu ja kestävät materiaalit, ja sarjasta löytyy sopiva malli saunaan kuin sau...
17/04/2026

Narvi Black -kiukaita yhdistää ajaton muotoilu ja kestävät materiaalit, ja sarjasta löytyy sopiva malli saunaan kuin saunaan. Näiden puulämmitteisten kiukaiden kivimäärä on iso, mikä tuo saunaan tasaiset ja miellyttävät löylyt jokaisella kerralla. Tyylikkäät puukiukaat on suunniteltu ja valmistettu tuttuun tapaan meillä, Rauman Lapinkylässä.

Sähkö- vai puukiuas? Melko usein meitä pyydetään sanomaan, mikä on mielestämme paras ja aidoin sauna ja kiuas. Se ainoa ...
10/04/2026

Sähkö- vai puukiuas? Melko usein meitä pyydetään sanomaan, mikä on mielestämme paras ja aidoin sauna ja kiuas. Se ainoa oikea. Meidän oma saunaperinteemme ulottuu pitkälle historiaan, ja meillä on toden totta kokemusta ja näkemystä aiheesta – meidänhän pitäisi pystyä valitsemaan paras vaihtoehto.

Koska valmistamme sekä sähkökiukaita että puukiukaita (ja jopa infrapaneeleja), emme halua paljastaa valintaamme. M***a rivien välistä voi löytyä jotain vihjeitä.

Lue myyntijohtajamme Jessen artikkeli verkkosivuiltamme.


”Which sauna stove is the best?” Quite often, we are asked to judge and name the best and most authentic type of sauna. The one and only. Our heritage goes way back, and we dare to say that we’ve seen a lot, and we should be able to reveal the best option.

However, as we produce both electric sauna heaters and wood burning sauna stoves (and even infrared panels), we won’t tell anyone. But there will be signs.

Discover our Sales Director Jesse’s article on our website.

Päivien pidentyessä ja kevään edetessä on hyvä hetki varmistaa kiukaan kesäkunto.Tiesitkö, että viikoittain saunovien tu...
02/04/2026

Päivien pidentyessä ja kevään edetessä on hyvä hetki varmistaa kiukaan kesäkunto.
Tiesitkö, että viikoittain saunovien tulisi vaihtaa kiuaskivet vähintään kerran kahdessa vuodessa? Helppo tapa testata niiden tila on kopauttaa kahta kiveä toisiaan vasten: jos kivi halkeaa tai on rapautunut, uusiminen on paikallaan.🪨
Kunnossa olevat kivet takaavat paitsi laadukkaammat löylyt, myös nopeamman lämpenemisen ja pidemmän käyttöiän kiukaalle. Tarkista kivet jo nyt, niin varmistat kesän parhaat löylyhetket.✨ Lisätietoa kiuaskivistä löytyy bion linkistä.

As the days grow longer and spring sets in, now is a good time to make sure your sauna heater is ready for the summer.

Did you know that people who use the sauna weekly should replace their sauna stones at least once every two years? An easy way to test if the rocks are in good shape is to pick two and knock them on each other. If they crack, or crumble it is time to change them. 🪨The good condition of the stones ensures not only a much better sauna-going experience, but also faster heating and a longer lifespan for the sauna heater. Check the stones now to ensure the best sauna experiences this summer. ✨

Osoite

Yrittäjäntie 1
Rauma
27230

Aukioloajat

Maanantai 08:00 - 16:00
Tiistai 08:00 - 16:00
Keskiviikko 08:00 - 16:00
Torstai 08:00 - 16:00
Perjantai 08:00 - 16:00

Puhelin

+358207416740

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Narvi Finland :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Narvi Finland :lle:

Jaa