05/10/2025
Voin kertoa, että kyllä on yritetty ja ihan tosissaan😃
Ja eilen MEIDÄT siitä oikeen palkittiinkin!
Sastamalan vuoden yrittäjä 2025!
KIITOS!
Matka tähän pisteeseen on ollut älyttömän hieno, vauhdikas ja raskas. (kuvastakin huomaa ettei tässä vauhdissa tahdo hiukset päässä pysyä😂)
Vaikka itse olenkin pääsyyllinen tähän kaikkeen, niin matkaa ei kuitenkaan ole taitettu yksin.
Iso kiitos kuuluukin Vaimolleni joka on tätä "hulluutta" jaksanut nämä vuodet ja pitänyt kotia pystyssä silloin, kun on painettu pitkää päivää.
Tämä matka ei myöskään olisi onnistunut ilman huippuluokan henkilökuntaa, joka on ollut täysillä mukana ja sitoutunut vahvasti työhönsä. On myös ollut hienoa tarjota heille haasteita ja mahdollisuuksia kehittyä työssään.
Isossa roolissa ovat myös olleet vanhempani, jotka ovat jo lapsuudessa antaneet mahdollisuudet "itsensä toteuttamiseen" ja kannustaneet eteenpäin valitsemallani tiellä.
Ilman uskollisia asiakkaita, jotka ovat arvostaneet meidän osaamista, tämä matka ei olisi ollut mahdollinen.
Oman osansa matkan taittamiseen ovat antaneet, yhteistyökumppanit, toimittajat ja muut meitä tukeneet, teitä on paljon!
Kun tietää, ettei ole yksin, on hyvä jatkaa yrittämistä!