Norppa-Laiturit Oy

Norppa-Laiturit Oy Norppa-Laiturit Oy on laitureiden sekä muiden vapaa-ajan asumisen tuotteiden ja palvelujen tarjontaan

Norppa-Laiturit Oy on kouvolalainen laiturituotteiden ja -palvelujen tarjontaan keskittynyt yritys. Olemme tunnettuja ennen kaikkea jo yli 15 vuoden kokemuksella valmistamistamme Norppa-laitureista, jotka materiaaliensa laadukkuuden, upean ulkonäkönsä sekä lukuisten innovatiivisten ominaisuuksiensa ansiosta ovat todellista laitureiden aatelia. Norppa-pylväslaiturimme seisovat tukevasti omilla säät

öjaloillaan ja ovat laskettavissa tai nostettavissa sopivalle korkeudelle käden käänteessä. Norppa-ponttonilaitureitamme puolestaan on vaivatonta liikutella ponttonien jalasten ja viistottujen päätyjen ansiosta, ja lisäksi ne voidaan tarvittaessa jakaa pienempiin moduuleihin, jolloin niiden veteen lasku ja vedestä nosto onnistuu vaikka vain yhden miehen voimin. Lisäksi valikoimastamme löytyy niin järvi- kuin meriolosuhteisiinkin soveltuvia putkiponttoni- ja betoniponttonilaitureita. Meiltä löydätte myös kattavan valikoimaan palveluja laitureiden koko elinkaarelle kattaen paitsi myynnin ja rahoituksen, myös muun muassa kuljetukset, asennukset, huollot ja korjaukset. Laitureiden ohella olemme viime vuosina laajentaneet valikoimaamme muihinkin vapaa-ajan asumisen tuotteisiin ja palveluihin, kuten omaa kotimaista tuotantoamme oleviin Norppa-paljuihin, Norppa-saunoihin ja Norppa-huusseihin sekä myös muihin edustamiimme kylpytynnyreihin, tynnyrisaunoihin, piharakennuksiin ja pihakalusteisiin. Lisäksi valikoimastamme löydätte laadukkaat Ideal-soutuveneet. Teemme myös remontti- ja rakennustöitä erityisesti alkukeväästä, loppusyksystä ja talvella.

Norppa rantautuu Otavaan! 🦭🌿Lauantaina 6.6. klo 10–14 löydät meidät Pajatsalon myyntinäyttelyalueelta, jossa esittelemme...
04/06/2026

Norppa rantautuu Otavaan! 🦭🌿

Lauantaina 6.6. klo 10–14 löydät meidät Pajatsalon myyntinäyttelyalueelta, jossa esittelemme tuotteitamme ja autamme suunnittelemaan tulevan kesän laituriratkaisuja.

Olipa mielessäsi uusi laituri, vanhan päivitys tai vasta ensimmäiset ajatukset omasta rantaprojektista, tule rohkeasti juttelemaan. Me Norpat olemme paikalla juuri sitä varten.

📍 Pillistöntie 1, 50670 Otava

👉 Tule tapaamaan meidät ja tutustumaan tuotteisiin. Nähdään Otavassa!

03/06/2026

Otava, täältä tullaan! 🦭

Löydät Norpat Pajatsalon myyntinäyttelyalueelta

📍 Pillistöntie 1, Otava
📅 La 6.6. klo 10–14

Tule juttelemaan laitureista, rannoista ja kesästä. Tai ihan mistä vaan – me kyllä käännämme keskustelun laitureihin. 😄

❓ Pitäisikö somenorppa päästää useamminkin kameran eteen, vai oliko tämä jo riittävästi sisältöä yhdelle kesälle? 👀🦭

Norppa saapuu Miekankoskelle! 🦭🌿Tule tapaamaan meitä ja tutustumaan Norppa-Laitureiden tuotteisiin📍 Miekankosken kahvila...
06/05/2026

Norppa saapuu Miekankoskelle! 🦭🌿

Tule tapaamaan meitä ja tutustumaan Norppa-Laitureiden tuotteisiin
📍 Miekankosken kahvilalle (Miekankoskentie 942, Mäntyharju)
📅 La 16.5. klo 10–15

Jos laituri on käynyt mielessä tai rannassa kaipaisi jotain uutta, nyt on loistava hetki tulla juttelemaan kasvotusten.

Olemme paikalla jututtamassa, esittelemässä ja suunnittelemassa – Tule siis suunnittelemaan kanssamme tulevaa kesää kahvin juonnin ohella! 😄

👉 Tule moikkaamaan – tehdään yhdessä sinun kesästäsi vielä vähän parempi!

Kevät tuli – eikä kukaan Norppa säästynyt tältä. 🦭💦Laitureiden vesillelaskut on käynnissä, ja nyt mennään sitä vauhtia, ...
28/04/2026

Kevät tuli – eikä kukaan Norppa säästynyt tältä. 🦭💦

Laitureiden vesillelaskut on käynnissä, ja nyt mennään sitä vauhtia, että kaikki liikenevät kädet otetaan käyttöön… myös ne siistien sisähommien tekijät.

Niinpä, toimiston Milla rekrytoitiin suoraan kentälle.
Ei ehkä ihan vapaaehtoisesti, m***a lopputuloksesta päätellen Norppa-ura sai uuden suunnan. 😄

👉 Tarvitseeko teidän laituri vesillelaskua?
Ota yhteyttä – meiltä löytyy tekijät… ja tarvittaessa löydetään lisääkin.

❓ Pitäisikö seuraavaksi lähettää somenorppa kentälle? Siinä kohtaa voi sisältö muuttua hieman mielenkiintoisemmaksi…

Kevätmessut lähestyvät – ja Norppa on tietenkin paikalla! 🦭🌿Kevätmessut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 26.–29.3...
25/03/2026

Kevätmessut lähestyvät – ja Norppa on tietenkin paikalla! 🦭🌿

Kevätmessut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 26.–29.3., ja me Norpat olemme paikalla sankoin joukoin valmiina juttelemaan, suunnittelemaan ja innostumaan tulevasta kaudesta.

Tule tutustumaan tuotteisiimme ja suunnittelemaan yhdessä sinun rantaasi sopiva kokonaisuus – me autamme mielellämme, vaikka ideat olisivat vielä puoliksi jäiden alla. 😄

Norppa paikalla:
📅 Perjantai klo 10–20
📅 Lauantai klo 10–18
📅 Sunnuntai klo 10–17

👉 Tule moikkaamaan – kevät alkaa tästä!

ARVONTA!!! 🦭🎉Huutokauppahulinoiden kunniaksi laitetaan jakoon jotain pysyvää! –Norppa-patsas etsii uutta kotia!Osallistu...
18/03/2026

ARVONTA!!! 🦭🎉

Huutokauppahulinoiden kunniaksi laitetaan jakoon jotain pysyvää! –
Norppa-patsas etsii uutta kotia!

Osallistu arvontaan näin:
1️⃣ Tykkää tästä julkaisusta
2️⃣ Jaa julkaisu omaan tarinaasi
3️⃣ Paina “seuraa” – ei pakollinen, m***a Norppa arvostaa 🦭

Voittaja arvotaan huutokauppapäivänä 21.3. ja julkaistaan heti huutokaupan jälkeen!

👉 Tule paikan päälle – saatat voittaa patsaan tai ainakin hyvän fiiliksen (ja ehkä makkaran).

Meta ei ole mukana arvonnassa.

Norppa-Laitureiden HUUTOKAUPPA on täyttä totta!🦭La 21.3.2026 klo 11 pistetään tavaraa liikkeelle oikein kunnolla.Myytävä...
10/03/2026

Norppa-Laitureiden HUUTOKAUPPA on täyttä totta!🦭

La 21.3.2026 klo 11 pistetään tavaraa liikkeelle oikein kunnolla.
Myytävänä mm. laitureita, paljon työkaluja, puutavaraa sekä kaikenlaista muuta – pientä ja suurta.

Näyttötunti alkaa jo klo 10, joten paikalle kannattaa tulla hyvissä ajoin tutkimaan huudettavat kohteet.

👉 Tule huutamaan tavaraa parhaaseen hintaan ja nauttimaan huutokaupan tunnelmasta – ehkä lähdet kotiin myös voittajana!

Paikan päällä tarjolla myös pientä purtavaa:
🌭 grillimakkaraa
☕ kahvia
🥐 Kopppasen leipomon pullaa
🥤 mehua

Meklarina huutokaupassa: Mika Saukkonen

📍 Ahjopolku 6, Valkeala
📞 010 666 1515
🌐 norppa-laiturit.fi

Laiturit lepäävät, me Norpat emme! 🦭Rannassa saattaa olla hiljaista, m***a Norppa ei talviunille suostu. Me suunnittelem...
08/12/2025

Laiturit lepäävät, me Norpat emme! 🦭
Rannassa saattaa olla hiljaista, m***a Norppa ei talviunille suostu. Me suunnittelemme tulevaa kautta jo täysi tohina päällä — välillä järkevästi, välillä innostuksen vallassa, m***a aina asiakkaan paras mielessä.

Jos ensi kevään laituri on käynyt mielessä, nyt on paras aika tehdä asialle jotain.
Miksi? No siksi, että:
✔️ Pääset jonon kärkeen (Norpat priorisoivat aikaisin liikkeellä olevia)
✔️ Laituri toimitetaan heti kauden alkuun
✔️ Saat parhaimman hyödyn koko kesästä
✔️ Ja tänä vuonna tilatessa voit saada jopa hieman paremman aleprosentin — Norppa on heikkona hyviin sopimuksiin

👉 Ota meihin yhteyttä. Suunnitellaan yhdessä laituri, joka tekee ensi kesästä aivan eri tason rantakauden.
https://www.norppa-laiturit.fi/

26/11/2025

Nyt laitetaan pimeisiin hintoihin vähän lisää pimeyttä: 4,5 m suora pätkä laituria alkaen 1484,99 €
(30 pv alin hinta 1 980 € – eli kyllä, nyt mennään ihan kunnolla rannan tasolle myös hinnoissa).

Tämä laituri seisoo tukevasti kahdella säätöjalalla, eikä kaipaa ponttoneja alleen.
Toisin sanoen: ei keiku, ei arvo, ei hermostu – toisin kuin monet meistä syysmyrskyssä.

Jos etsit laituria, joka pysyy paikallaan silloinkin kun maailma ympärillä huojahtelee, tämä on se.

26/11/2025

Pieni m***a pippurinen! 🦭🔥
Näin voisi kuvailla Pikku-Kuutti ponttonilaituriamme – yhtä kompakti kuin nimensä antaa ymmärtää, m***a asenteeltaan sellainen, ettei tuuli eikä laineet pääse nokittelemaan.

Pikku-Kuutti kelluu tukevasti missä tahansa vesistössä, sillä sen alla on neljä Norppa-ponttonia, jotka pitävät otteensa veden pinnasta vähän samaan tapaan kuin norppa pitää otteen lempikivestään.

Kärkiosana 2,2 m x 1,6 m, jonne kuljetaan 1,1 m x 2,4 m kulkusiltaa pitkin.
Kokonaispituutta kertyy 4,0 m – juuri sopiva paketti, kun halutaan pieni laituri, joka tekee hommansa isosti.

Ja koska nyt eletään vuoden pimeimpiä, m***a hinnoiltaan vieläkin synkempiä päiviä:
Black Days -tarjous 1 835 €
(30 pv alin hinta 2 450 €)

Pieni laituri, iso säästö.

Osoite

Ahjopolku 6
Valkeala
45360

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Norppa-Laiturit Oy :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Norppa-Laiturit Oy :lle:

Jaa

Kategoria