Rakennustieto

Rakennustieto Luotettava tietopalvelukumppani rakentamisen elinkaaressa. Rakennustieto Oy on luotettava tietopalvelukumppani rakentamisen elinkaaressa.

Arvoa tuovalla, ajantasaisella tiedolla mahdollistamme kestävästi rakennetun ympäristön. Tehokkaasti & Vastuullisesti. Rakennustieto Oy kuuluu RTS-konserniin, jonka omistaa Rakennustietosäätiö RTS sr. Palvelukorimme: Sopiminen I Ohjeet I Varmentaminen I Tuotetieto I Rakentaminen

👏
07/05/2026

👏

Viiden tähden YL-luokitus ⭐⭐⭐⭐⭐ Miten me sen teimme?

Konsultoimme Kuloistenniityn päiväkodille Rakennustiedon ympäristöluokitusta. Raisiossa sijaitseva päiväkoti oli sekä meille että suunnittelusta ja rakentamisesta vastanneelle Laptille ensimmäinen viiden tähden ympäristöluokituskohde.

Suomen tasollakin viiden tähden kohteita on vain muutama. Pisteitä Kuloistenniityn päiväkoti saavutti 87,9/110.

💬”Pisteitä oli iso potti haussa. Vaati tehokasta ohjausta ja seurantaa, että tavoitteet täyttyivät ja toteutuivat. Työmaalla tehtiin toiminnanvarmistusta ympäristöluokituksen vaatimuksen mukaisesti, ja kosteudenhallinta oli hyvää läpi hankkeen. Työmaajätteiden jatkokäsittelyn kierrätysaste oli korkea 93 %”, kertoo hankkeen projektipäällikkönä Susteralta toiminut Niina Mertaniemi.

Viiden tähden takana oli erityisesti kolme kokonaisuutta:

🌱Työmaan vastuullinen toiminta
☀️Rakennuksen energiatehokkuus
😮‍💨Erinomaiset sisäilmasto-olosuhteet

Innovaatiopisteitä luokitukseen toi työmaa-aikaisen lämmityksen hoitanut ilma-vesilämpöpumppujärjestelmä sekä sääsuojan alla rakennettu vesikatto.

Lämpöolosuhteet pysyvät kohteessa jäähdytyksen avulla S1-luokan tasolla. Teimme Susteralla kohteeseen lämpöolosuhdesimuloinnit, ja ilmanvaihtokoneisiin toteutettiin jäähdytyspatterit. Sisäilman laatu vastaa S2-luokkaa, eli riittävät ilmamäärät ovat toteutuneet.

💬”Sisäilman laatua ohjataan kohteessa hiilidioksiditasojen mukaan. Sisäilmastoon vaikuttavat myös vähäpäästöiset materiaalivalinnat.”

Rakennuksen E-luvuksi tuli vastaanottovaiheessa 58 kWh/m²a. Siihen vaikutti maalämpö energiatehokkaana lämmitysratkaisuna sekä iso 63 kWp:n aurinkoenergiajärjestelmä.

📍Teimme kohteeseen myös hiilijalanjälki-, elinkaarikustannus-, energia-, E-luku- ja tavoitekulutuslaskentaa. Kiinnostuitko? Lue lisää palveluistamme nettisivuiltamme!

Haluamme nostaa valokeilaan upeita, osaavia ammattilaisiamme! Tällä kertaa esittelyvuorossa on myynnin tiimipäällikkö Ve...
24/04/2026

Haluamme nostaa valokeilaan upeita, osaavia ammattilaisiamme! Tällä kertaa esittelyvuorossa on myynnin tiimipäällikkö Veera Lehto, joka on yksi uusimmista vahvistuksistamme.

Annetaan Veeran kertoa itse lisää:

🌍 Koulutukseltani olen suunnittelumaantieteilijä. Ennen siirtymistäni myynnin tehtäviin työskentelin muun muassa liikennejärjestelmäsuunnittelun parissa HSL:llä. Tässä työssä näen paljon yhtymäkohtia kiinteistö- ja rakentamisalaan: eri sidosryhmien tarpeiden yhteensovittamista sekä liikkumisen, maankäytön ja asumisen nivoutumista yhteen.

🤝 Olen työskennellyt reilut 10 vuotta myynnin ja asiakkuuksien johtamisen parissa. Päädyin myyntiin siirtymällä käytännössä toiselle puolelle pöytää. Esimerkiksi Swecolla myin kestävän liikkumisen palveluita entiselle työnantajalleni HSL:lle. Uteliaisuus on ollut se punainen lanka, joka on vienyt minua tehtävästä toiseen.

🏗️ Rakentamisala on kulkenut mukana urani eri vaiheissa; asiakkainani on ollut useita alan toimijoita. Vaikka en mielestäni tuntenut Rakennustietoa entuudestaan, olen huomannut, että talon tuotteet ovat tulleet vastaan monissa yhteyksissä, esimerkiksi RYLit omassa talonrakennusprojektissa. Ja M1 – sehän on kaikkialla!

💡 Rakennustiedolla yhdistyvät minulle tärkeät teemat muun muassa alan digitalisaation edistämisestä ja vastuullisuuden kehittämisestä. Jo ensimmäiset viikot ovat osoittaneet, että viihdyn uudessa työssäni erinomaisesti! Olen aidosti vaikuttunut siitä, kuinka asiantuntevia ja lämminhenkisiä kollegani ovat. Vastanotto on ollut todella positiivinen.

🏃‍♀️ Vapaa-ajalla lataan akkuja juoksemalla, erityisesti nautin pitkistä matkoista. Koripalloharrastuksen aloitin viime syksynä. Minut löytää usein myös jalkapallokentän laidalta lasteni harrastusten vuoksi.

🫶 Olen sielultani tiimipelaaja, niin työssä kuin vapaallakin. Olipa kyseessä työ- tai pelikavereiden yhteisö, jokaisen tekemisellä on merkitystä.

Rakentamislain uudet vaatimukset nostavat laadun tekemisen keskiöön. M***a mitä se aivan käytännössä tarkoittaa työmaan ...
20/03/2026

Rakentamislain uudet vaatimukset nostavat laadun tekemisen keskiöön. M***a mitä se aivan käytännössä tarkoittaa työmaan arjessa?

"Rakennustyömaan laatu- ja projektisuunnitelmassa määritellään millä keinoin koko rakennushankkeen laatu ja työmaan sujuva toiminta varmistetaan. Työmaan käynnistyttyä se toimii myös arjen apuvälineenä. Hyvin tehtynä se kokoaa yhteen esimerkiksi ne toimintatavat ja tarkastukset, joilla laatu varmistetaan jo ennen työn aloitusta”, kertoo Mittaviiva Oy:n tutkija Satu Sahlstedt.

Satu esittelee 26.3. järjestettävässä Rakennustiedon koulutuksessa päivitettyä Ratu Työmaan projekti- ja laatusuunnitelmaa sekä laadunvarmistusselvitystä, joka on pakollinen vaativissa ja erittäin vaativissa hankkeissa.

"Tämä koulutus on tärkeä etenkin työnjohtajille, jotka haluavat tutustua laadunvarmistuksen raamien luomiseen ja toivovat työkaluja johtamisen tueksi", Satu vinkkaa.

Laaduntuottokyvyn merkitykseen rakennusyritykselle pureutuu laatu- ja kehitysjohtaja Jyri Seppänen (Varte). Tarja Mäki (Mittaviiva) pitää puheenvuoron muun muassa siitä, kuinka luoda edellytykset laadun tekemiselle ja viestiä laatuvaatimuksista. Ratua esittelee Aleksi Leino (Rakennustieto).

👉 Ilmoittaudu mukaan tai tilaa tallenne:
https://www.rakennustieto.fi/tapahtumat/ratu-koulutus-rakennustyomaan-laadunvarmistus-260326
👍 Koulutus on maksuton!

🔐 Turvallisuusympäristömme on muuttunut pysyvästi – onko organisaatiosi valmis vastaamaan uusiin velvoitteisiin?⚖️ EU:n ...
05/03/2026

🔐 Turvallisuusympäristömme on muuttunut pysyvästi – onko organisaatiosi valmis vastaamaan uusiin velvoitteisiin?

⚖️ EU:n CER-direktiivi ja NIS2-direktiivi ovat voimassa ja ne tuovat kiinteistö- ja rakentamisalalle konkreettisia vaatimuksia fyysisen suojauksen, kyberturvallisuuden, riskienhallinnan ja häiriöraportoinnin osalta.

🛡️ Kyse ei ole vain vaatimusten täyttämisestä, vaan kriittisten palveluiden jatkuvuuden varmistamisesta. Energia, liikenne, terveys, infrastruktuuri ja monet muut toimialat ovat vahvasti keskinäisriippuvaisia. Pureudumme aiheeseen perjantaina 13.3. järjestettävällä Virtuaalisella aamukahvilla:

🔹 Mitä uusi lainsäädäntö edellyttää käytännössä?
🔹 Mikä on riittävä taso fyysisessä ja digitaalisessa suojauksessa?
🔹 Miten Rakennusten digitaalisen turvallisuuden RT-ohjekorttisarja tukee tilaajia, suunnittelijoita ja kiinteistönomistajia?

Tervetuloa keskustelemaan ja varmistamaan, että turvallisuus on hallinnassa – ei vain paperilla, vaan myös käytännössä! Webinaari on maksuton.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen: https://www.rakennustieto.fi/tapahtumat/virtuaalinen-aamukahvi-miten-huolehdimme-kriittisen-infrastruktuurin-fyysisesta-suojauksesta-ja-varaudumme-kyberriskeihin

Saammeko esitellä Epun, Rakennustiedon energisen AI Data Engineerin, tuotetiedon jalostajan ja opiskelijaurheilun aktiiv...
04/03/2026

Saammeko esitellä Epun, Rakennustiedon energisen AI Data Engineerin, tuotetiedon jalostajan ja opiskelijaurheilun aktiivin? Annetaan Epun itsensä kertoa:

🤖 Opiskelen tietotekniikkaa Aalto-yliopistossa ja työskentelen Rakennustiedolla AI Data Engineerinä. Työni ytimessä on AI-vetoinen automaatio, jolla käsittelen ja yhdenmukaistan tuotetietoa rakentamisen ja rakennetun ympäristön tarpeisiin. Alan ammattilaisille on tärkeää saada käyttöönsä yhtenäinen, luotettava ja helposti hyödynnettävä tieto rakennuksen koko elinkaaren ajalle.

🧩 Työssäni minua motivoi hetki, kun monimutkainen kokonaisuus muuttuu selkeäksi ja toimivaksi: kun ratkaisu vähentää käsityötä, parantaa tiedon laatua ja helpottaa arkea. Taustani yhdistää ohjelmistokehityksen ja käytännön prosessit. Olen työskennellyt SAP- ja varastodatan parissa, joten ymmärrän, miten tärkeää on, että tieto virtaa ja toimii myös "kentällä", ei vain teoriassa.

🏃🏻‍♂️ Vapaa-ajalla toimin opiskelijaurheilun parissa liikuntakoordinaattorina ja olen muun muassa kehittänyt Telegram-botin Aallon vuosittaista liikuntakisaa varten. Vastapainoksi ruudulle haen energiaa liikkumisesta, matkailusta ja luonnosta.

⚡ Data ei lopu kesken, eikä kehitys Rakennustiedolla lakkaa! 🚀

Saammeko esitellä Elisan, asiakastyön arjen taiturimme? 💛 Annetaan Elisan itsensä kertoa:  💬 Meidän asiakaspalvelussamme...
03/12/2025

Saammeko esitellä Elisan, asiakastyön arjen taiturimme? 💛 Annetaan Elisan itsensä kertoa:

💬 Meidän asiakaspalvelussamme ei tylsistytä! Tiimimme ratkoo kysymyksiä laidasta laitaan: joskus etsitään oikeaa RT-korttia, toisinaan autetaan laskutuksessa tai neuvotaan palvelujen käytössä. Tarjoamme myös teknistä tukea ja pääkäyttäjäkoulutuksia asiakkaillemme.

💬 Jokainen asiakaspuhelu on omanlaisensa, eikä koskaan tiedä, mitä seuraavaksi kysytään. Yhtenä päivänä asiakas soitti pohtien: ”Voiko RT-ohje kertoa, miten saan naapurit hiljenemään?” Me hymyilimme ja vastasimme: “Siihen ei valitettavasti ole korttia, m***a ääneneristykseen löytyy!” Nauru raikui molemmissa päissä, ja sopiva ohje löytyi nopeasti. Meidän supervoimamme Rakennustiedossa on tieto, ei taikatemput.

💬 Meillä asiakaspalvelu ei ole vain puhelimeen vastaamista – se on asiantuntijatyötä, jossa yhdistyvät asiakasymmärrys, järjestelmätuntemus ja aito halu auttaa.

💬 Ja mikä parasta? Jokainen päivä tuo tullessaan jotakin uutta. 🚀

Osoite

MalminKatu 16 A
Helsinki
00100

Aukioloajat

Maanantai 08:30 - 16:00
Tiistai 08:30 - 16:00
Keskiviikko 08:30 - 16:00
Torstai 08:30 - 16:00
Perjantai 08:30 - 16:00

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Rakennustieto :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Rakennustieto :lle:

Jaa